Tutustumista, vanhojen muistelua ja naurunremakkaa

Niin vaan taas olemme päässeet viettämään mukavia talvipäiviä maatiloilla eri puolilla Keski-Suomea. Viikot hujahtavat nopeasti ohi mukavan toiminnan lomassa, joten nyt on hyvä kerrata lyhyesti tähänastisia maatilapäiviä.

Pakkanen paukkui ja tykkylumi painoi puiden oksia kun aloitimme maatilapäivät tammikuun lopussa Konnevedellä, Keuruulla ja Hankasalmella. Saarijärvellä pääsimme aloittamaan toiminnan muutama viikko myöhemmin. Taksit toivat maatiloille toinen toistaan hymyilevämpiä ikäihmisiä, jotka olivat jo kovasti odottaneet toiminnan alkua.  Pakkanen tai liukkaus ei pelottanut kun oli mahdollista päästä pitkästä aikaa vierailemaan monelle tutun oloisessa ympäristössä, maatilalla. Osalla oli jo pidempään ollut haaveena päästä taas  rapsuttamaan vaikkapa koiraa tai hevosta.

Ensimmäiset maatilapäivät menivät toisiimme ja tilaan tutustuessa, mutta seuraavilla kerroilla kaikki olivat jo kovasti monenlaisen työn touhussa. Päiviin on sisältynyt tähän mennessä esimerkiksi niin eläinten hoitoa, nikkarointi- ja käsityöhommia kuin tuohitöitäkin. Muutamalla tilalla olemme porukalla naureskelleet, että ryhmän voi  pyytääkin tuuraamaan maatilan töissä tarvittaessa, niin asiantuntevasti hommat on otettu omikseen. Jokaiseen päivään on sisältynyt myös yhteisiä kahvihetkiä, monenmoisia keskusteluja ja naurunremakoita. Vanhoja sanoja ja sanontoja on opetettu meille nuoremmille, samoin kuin erilaisten vanhojen esineiden käyttötarkoituksia. Mikäpä tämän mukavampi tapa viettää talvipäiviä!

Hankkeemme Facebook- ja Instagram – sivustoilla olevat videot ja kuvat maatilapäivistä kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa toiminnastamme ja päivien tunnelmasta. Päivät ovat olleet odotettuja ja pidettyjä, niin osallistujien, maatilayrittäjien kuin meidän hankeväenkin puolesta. Talvitoiminnassa on selkeästi korostunut toiminnan sosiaalinen puoli – olemme saaneet paljon kommentteja osallistujilta siitä, miten on mukava päästä yksinäisestä kodista hyväntuulisten ihmisten seuraan nauramaan ja ”väittelemään”. Joka kerta olemme puuhastelleet jotakin maatilaan, eläimiin ja/tai luontoon liittyvää, mutta jo pelkästään tilalle pääseminen ja muiden ihmisten näkeminen on monelle osallistujalle ollut tärkeintä. Pakkaset, sairastelut ja erityisesti liukkaus ovat aiheuttaneet hieman harmia, mutta kaikesta on selvitty muun muassa hiekoittamalla pihoja, pukeutumalla lämpimästi ja suunnittelemalla toimintoja sään mukaan.

Me jatkamme näiden ryhmien kanssa maaliskuun loppuun saakka talvitoiminnan parissa, mutta aloittelemme jo piakkoin toukokuussa aloittavien uusien ryhmien osallistujien rekrytointia. Toukokuussa aloitamme ryhmät Pihtiputaalla, Korpilahdella, Oravasaaressa sekä Jämsässä. Pian se kesäkin jo taas saapuu. 🙂

PS. Toiminnasta tulossa monenlaista juttua lähiaikoina – seuraa mm. Yle Keski-Suomen paikallisuutiset, Maaseudun Tulevaisuus sekä ET-lehti.

hankasalmi_8

Advertisement

Tilaesittelyt alkavat/ Ensimmäisenä Suopirtti Highland

Saimme hankkeeseemme yhteensä 19 kiinnostunutta yhteydenottoa keskisuomalaisilta maatiloilta. Mahtavaa, että toiminta herättää näin paljon kiinnostusta! Olemme saaneet kiinnostuneita yhteydenottoja muualtakin Suomesta maatiloilta, jotka pohtivat vastaavan toiminnan aloittelua omalla paikkakunnallaan. Vaikka hankkeemme kohdistuu Keski-Suomen alueelle, autamme toki aina mahdollisuuksien mukaan maatilayrittäjiä valtakunnallisesti toiminnan käynnistämisessä!

Näiden 19 kiinnostuneen joukosta mukaan valikoitui 12 maatilaa; Kokkomäen talli, Keuruu; Hyppölä, Jämsä; Suopirtti Highland, Konnevesi; Juonolan tila, Konnevesi; Haapalehto, Joutsa/Leivonmäki; Suoniemi Highland, Karstula; Heinälän tila, Oravasaari; Vanhan talon Hereford, Pihtipudas; Niemelän ratsutila, Hankasalmi; Ylä-Tihtarin tila, Korpilahti; Laito, Luhanka; Huipuri/Mirkka Oravakangas, Saarijärvi/Tarvaala. Esittelemme kaikki mukaan valikoituneet maatilat tarkemmin, tässä ensimmäinen.

 

Suopirtti Highland

suopirtti_highland

Suopirtti Highland on karjatila Konneveden Istunmäellä. Tila on perustettu v. 1952 ja nykyinen perhe on asunut tilalla 2013 alkaen. Meillä on kolmisenkymmentä ylämaan nautaa, kaksi islanninhevosta, koira ja neljä kissaa. Puutarha on laaja ja helppo liikkua. Eläinten luokse on myös helppoa ja turvallista mennä. Wanhassa verstaassa ja sepän pajassa voi tehdä monenlaisia harraste- ja tarvetöitä. Talli on tehty nykymääräysten mukaan, joten siellä on valoisaa ja turvallista touhuta heppojen kanssa. Jos jaloissa on virtaa, niin n. 800 m päässä pihasta on lapin tyyliin tehty kota missä voi keitellä kahvit ja paistaa makkaraa. Kävelyn jälkeen voi sitten mennä hetkeksi pitkälleen Wanhan Verstaan Kammariin. Tervetuloa viihtymään kanssamme!

Tässä yksi videopätkä tilalta, josta näet näitä hassuja karvaotuksia lisää: https://www.youtube.com/watch?v=Es0rOJ_9Pz4

Ja tässä tilan FB-sivut: https://www.facebook.com/suopirttihighland/